Keksin mielessäni tekosyitä aasta öö:hön raahatessa perässäni toisessa kädessä punaista vetolaukkua, niin ikään surrealistista olotilaa toisessa. Turhaan vakuuttelen että jos olisin löytänyt pyörän avaimen ajoissa; olisin ehtinyt sovitusti tulohaastatteluun lääkärille.
Jos osasto ei sijaitsisi kaikkein perimmäisessä rakennuksessa. Jos tänne ei olisi ylämäkeä. Jos minulla olisi pidemmät raajat ja enemmän energiaa.....
Elokuun viimeinen päivä. Noin puolitoista kuukautta sitten Tampereen mielenterveyshuollon koneisto heräsi kuin karhu uniltaan ja olin joutua Acutan kautta sisätauti-osastolle. Letkuihin, epäilemättä. Sinä hetkenä opin mitä tarkoittaa kun ihmisen terveydentila nähdään lukuina. Pakkohoidosta sanotaan seuraavasti:
Psykiatrian oppikirjassa esitetään, että aikuisen laihuushäiriöpotilaan hoito voidaan aloittaa tahdosta riippumattomana, jos kyseessä on henkeä uhkaava nälkiintymistila (painoindeksi alle 13 kg/m2 tai paino alle 30 kg), johon liittyy vakavia fyysisiä komplikaatioita tai psyykkisiä oireita, kuten itsetuhoisuutta, eikä potilas näe tilaansa todenmukaisena (Suokas ja Rissanen 2011). Yleensä hoidon alkuvaiheen toteuttaminen tahdosta riippumattomana riittää, koska potilaan näkemys hoidon tarpeesta tavallisesti muuttuu, kun vaikein nälkiintymistila on korjattu. M1-lähetteen kynnys on korkeampi potilaalla, jolla on krooninen syömishäiriö ja taustallaan useita hoitoyrityksiä, koska hoidon hyöty on todennäköisesti vähäisempi.
(lähde: http://pshp.fi/fi-FI/Ohjeet/Hoitoonpaasy)
Osastojaksoja on omassa historiassani jo parikin vuosilta 2013 ja -14. Silti paikka nyt tuntuu vieraalta. On hiljaista, missään ei liiku ketään. Ei edes hoitajia. Valaistus on pimeänä.
Istun odottamaan.
Lääkäri on tuttu. :Toiminut vuosia Yleispsykiatrian osastonlääkärinä ja osaa asiansa ilman tarvetta suuremmalle auktoriteetille.
Omahoitaja. Käytänteet; kyllähän minä ne tiedän.
Minnan tekemä kranssi vaahteranlehdistä vuosien takaa roikkuu seinällä samalla paikalla. Sama huone kuin aina. Huonekaveri makaa sängyssään ja tuttu laitoshuoltaja viimeistelee petipaikkaani. Jätän tavarat sängyn viereen. En pura niitä, vaikka tiedän etten ole lähdössä pitkään aikaan.
Tulevaisuus on nyt täällä ja tämän paikan käsissä. Olen siis sysännyt suuren vastuun terveydenhuollollemme, mutta en jaksa kantaa enää mitään.
Käsivarteni painavat, vaikka ne ovat vain valkoiset kuolleet kepit. Kantamiset on kannettu.
Selkä kipuilee rullaluistelusta ja painavista ostoskasseista. Alaselän pistely tuntuu ihanan oikealta kivulta.
http://pshp.fi/fi-FI/Toimipaikat/Tays_Keskussairaala/Hoitoyksikot/Yleissairaalapsykiatrian_osasto
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti