Meni viikko ja kaksi päivää ennenkuin jaksoin pesulle. Kutisin ja iho kiristi. En pitänyt enää tärkeänä käydä suihkussa tai syödä.
Avasin jääkaapin oven ja suljin sen. Avasin uudelleen. Lämmitin kasvissosekeittoa, terveellistä eikä maistu juuri miltään.
Tiesin niin voimakkaasti kuin tunteva vaan voi että Milo lähtee aiemmin. En tiennyt kuinka kauan se olisi kumppaninani mutta se oli herkkä kissa. Ajattelin pitäväni siitä parempaa huolta kuin mistään. Että tunnustelisin herkällä tuntumalla onko sillä hätää.
Ja näinkin sen.
Se palmusunnuntaita edeltävä torstai-ilta kun kissa tuli viereeni sohvalle. Se ei hakeutunut lähikontaktiin tavallisesti joten oli ihanaa että se viihtyi vieressäni niinkin kauan. Lopulta se alkoi liikehtiä ja kieriä kuin parempaa asentoa hakien. Nousin ja kissa nousi mutta arasti toista takajalkaansa. Kysyin ääneen mikä vikana?
Se klenkkasi kolmella jalalla pyörien itsensä ympäri. Ihan kotvan kuluttua se jo pystyi varaamaan jalalle ja kokeili varata kaikille raajoilleen. Huokaisin helpotuksesta. Kissa näytti kuitenkin kärsivältä joten hain vanhaa Milolle määrättyä kipulääkettä ja annostelin sille pienen annoksen.
Tuli perjantai. Pääsin liikkeelle jo tavanomaista aiemmin ja menin paikalliselle a-killalle tapaamaan ystäviäni. Suunnittelin Tampereen reissua rakkaan ystäväni luo viikonlopuksi. Viestin ystävälleni että vihdoinkin hyvä päivä! Pitkän depressiviisyyden jälkeen.
Päätin siivota ja yläkertaa myöten sekä heitin maton ulos, olo oli tarmokas. Niin energinen että siivouksesta etenin ruuanlaittoon enkä huomannut kissan lähteneen yöjalkaan ulos. Vasta lauantaina toinen kissani parkui eteisessä niin että tajusin Milon olevan ulkona. Sieltä se tuli tavalliseen tapaansa ja suunnisti ruokakupille.
Roikuin netissä ja odotin ystäväni yhteydenottoa, päätin lopulta siirtää Tampereen-reissua seuraavaan päivään ja lähdin kevätauringonpaisteeseen ulos.
Päätin tehdä kauppareissun saadakseni kontaktin maailmaan. Näinä pitkinä koronapäivinä sen menetti jo nopeasti istumalla neljän seinän sisässä.
Onneksi oli kissat.
Ilta meni interaktiivisesti läppäri sylissä samalla tv:tä katsellen. Otin iltalääkkeen ja silloin huomasin: kissalapseni oli huonossa kunnossa! Mikä sillä oli? Se ei voinut hyvin vaan makasi taistellen. Otin sen viereeni mutta se pissasi alleen.
Nukahdin ja kissa oli kömpinyt alakertaan.
Heräsin äkkiä, oli sunnuntaiaamu. Kauhuissani nousin etsimään kissaa saunan lattialta, se oli raahautunut eteiseen viileään. Hengitti heikosti kieli puoliksi ulkona ollen oksentanut päälleen...
Nopea googlaus löysi päivystävän eläinlääkärin Tampereelta. Soitto ja lähtö. Kaikki tapahtui paniikin vallassa käsittämättä että näin oikeasti tapahtuu.
Matka Tampereelle. Kissa alkaa ääntelehtiä kivusta. Sanon sille ääneen että koita kestää. Kestä vielä vähän, Milo! Yhä pahempaa rääkymistä ja heittelehtimistä. Hiljaisuus.
Vilkutan bussipysäkille, avaan kantolaukun ja näen kissan kuolleen. Kyyneleet valuvat silmistäni kun tajunta tavoittaa todellisuuden.
En kykene tavoittamaan mitä on tapahtunut. Pahin painajaiseni on toteutunut.
Saavun eläinlääkäriaseman pihaan, ilmassa sunnuntaiaamu. Kantokassi käsissäni sanon vastaanottoon että kissa taisi nyt kuolla matkalla mutta olisiko mahdollista selvittää kuolinsyy. Minut ohjataan taaes pieneen hoitohuoneeseen. Jossa odotan, ja odotan. Ja itken. Yksin.
Tunnin saatossa paikalla on käynyt vastaanoton henkilö sekä hoitaja.Tietoni otettiin ylös, uurna piti valita ja loppu meni ohi tajunnan. Lopulta nostin kissan hoitopöydälle. Minut jätettiin yksin hyvästelemään. En kyennyt lähtemään rakkaani luota. Rakastin sitä enemmän kuin olin ketään koskaan rakastanut. Lähtö oli pahempi kuin äitini kuolema.
Lopulta oli pakko lähteä.
Istuin autossa ja itkin. Kaupunki oli harmaa ja musta.
* * *
13.8.2009 suuntasin Tampereelta kohti Raision Krookilaa. Näin kissanpennut ensi kerran, sisaruksia oli kolme.
Vietin viikonlopun isoäidin seurassa mökillämme. Lapsuudenystäväni oli joutunut sairaalaan joten olin valmis vierailemaan Tyksissä. Lopulta kuitenkin hain ja valitsin pennun, jota olin odottanut koko elämäni. Pieni lumitiikerin poika, aivan kuin Whiskas-mainoksessa aikoinaan.
Pentuaika oli parasta. Pentu osoittautui intohimoiseksi vesipedoksi ja vieritti lankarullat ympäri asuntoa. Se jaksoi leikkiä ja olla loputtoman utelias. Olin itse toipilas, keväällä läpikäynyt ison ruokatorven siirre-leikkauksen joten oli tervetullutta tuo kissalapseni elämänilo ja energia. Me olimme yhtä.
Hankin sille valjaat sekä muuta tarpeellista ja nautin siitä suunnattomasti että olin jonkun äiti.
Pispalan metsissä kävimme valjaissa.
Tuli päivä jolloin kissa katosi. Se oli hypännyt kolmannesta kerroksesta ja olin hädässä. Huusin sitä tuloksetta yhä uudelleen. Aamu valkeni aurinkoisena ja kissa tuli vastaani. Olin helpotuksesta suunniltani.
Ilmeni että Milo rakasti reissaamista, joten toki kävimme linja-autolla keskustassakin. Automatkat suuntautuivat isoäitini luo Turkuun ja sukulaisiin Mäntsälään. Kissa oli kuin kala vedessä ja tutki loputtomalla uteliaisuudella uudet nurkat ja lopulta löytyi paikka mihin käpertyä. Ja sisäsiisti Milo oli aina.
Koskaan poika ei raapinut ketään.
sunnuntai 27. kesäkuuta 2021
Milo ja minä
maanantai 2. syyskuuta 2019
Burn out: Aktiivisuus-ylikunto
Olen kasvatukseni tuloksena ollut pienestä pitäen aktiivinen suorittaja ja vähän perfektionisti eli puolihuolimaton ei kelpaa. Kouluvihkojen kirjoitusrivit piti olla suoria ja sivujen siistejä.
Liikuntaharrasteet alkoivat kaksivuotiaasta äiti-lapsi-jumpasta satujumppaan, voimisteluun ja siitä edes välinevoimisteluun, kilpailevaan voimisteluryhmään, jonka myötä kokonaisuuteen kuului balettia, hiphop-tanssia, urheiluopiston kursseja harjoituksineen.
Kouluiän kynnyksellä olin partiossa, kiinnostuin hevostelusta, mutta varallisuus ei tukenut ratsastuksen aloittamista, ja lauantai-aamuisin tennistunnit sävyttivät koulunkäyntiä. Äitini oli aktiivinen mm.naisvoimistelijatoiminnassa ja vakuutusvirkailijan työyhteisössään. Yh-äitinään minä ainoana lapsenaan olin mukana kaikkialla.
Kävimme lappi-matkoilla joka talvi ja minut laitettiin hiihtämään puu-suksillani aikuisten seuraan siinä missä ystäväni pääsi moottorikelkka-safarille. En pitänyt hiihtämisestä mutta sain osakseni hämmästelyä illalla tuvassa aikuisilta; että 6-vuotias ja 16 kilometriä! Opin suorittamaan kiitoksella.
Minä olin tunnollinen ja kiltti, sitä kehuivat äidin tuttavat ja sukulaiset aina. Ei siis ihme että Partionjohtajani kysyi minua työhaastatteluun työskennellessään esimiehenä Muumimaailmassa. Menin töihin “pikkuihmisenä” puistotyöntekijänä. Pikku-Myyn roolia esittävänä 11-vuotiaana koululaisena. Muumimaailman kesätyöntekijänä olinkin siitä seuraavat neljä kesää. Se oli ensimmäinen palkkatyöpaikkani. Kun olin kipeänä, menin töihin ja nukuin korissa esittäen että hahmoni sairastaa. Oikeasti olin itse kuumeessa.
Kouluiän kynnyksellä olin partiossa, kiinnostuin hevostelusta, mutta varallisuus ei tukenut ratsastuksen aloittamista, ja lauantai-aamuisin tennistunnit sävyttivät koulunkäyntiä. Äitini oli aktiivinen mm.naisvoimistelijatoiminnassa ja vakuutusvirkailijan työyhteisössään. Yh-äitinään minä ainoana lapsenaan olin mukana kaikkialla.
Kävimme lappi-matkoilla joka talvi ja minut laitettiin hiihtämään puu-suksillani aikuisten seuraan siinä missä ystäväni pääsi moottorikelkka-safarille. En pitänyt hiihtämisestä mutta sain osakseni hämmästelyä illalla tuvassa aikuisilta; että 6-vuotias ja 16 kilometriä! Opin suorittamaan kiitoksella.
Minä olin tunnollinen ja kiltti, sitä kehuivat äidin tuttavat ja sukulaiset aina. Ei siis ihme että Partionjohtajani kysyi minua työhaastatteluun työskennellessään esimiehenä Muumimaailmassa. Menin töihin “pikkuihmisenä” puistotyöntekijänä. Pikku-Myyn roolia esittävänä 11-vuotiaana koululaisena. Muumimaailman kesätyöntekijänä olinkin siitä seuraavat neljä kesää. Se oli ensimmäinen palkkatyöpaikkani. Kun olin kipeänä, menin töihin ja nukuin korissa esittäen että hahmoni sairastaa. Oikeasti olin itse kuumeessa.
Kun kasvoin muumihahmojen pikku-ihmisen roolista ulos, tulikin pakokauhu minne työhön nyt?!! Sen jälkeen otin kaiken vastaantulevan ja työpaikkoihin on kuulunut herneenpoimintaa, vadelmapuskia, mansikkamaata, perunannostoa, heinäpeltoa, niin kaupungintalon marmorilattian luuttuamista kuin kirjaston kukkien kastelua, emäntäkoulun ikkunanpesua, lastenhoitoa ja muumimaailman mainoskuvausten avustamista. Ja lisää lastenhoitoa. Tein keikkoja lasten synttäreillä pikkumyynä ja kasvomaalaajana, samoin äitini työpaikalla. Näihin skarppasin väkipakolla äitini auktoriteetin alla.
Silloin paremman väen lapset työskentelivät siisteissä sisätöissä kaupassa tai hesessä. Oma unelmaduunini olikin kauan päästä Hesburgeriin, jossa suoritin TET-harjoittelun. En koskaan päässyt.
Kun pohdin koulunkäyntiäni, olin varsinainen -jollen pinko- niin ainakin suorittaja. Tieto ei pysynyt päässäni ja opiskelin ulkoa koe-aluetta lukien hulluna viimeiset päivät ennen koetta. Pinkona minua ei koskaan pidetty koska en osannut tunneilla vastata tai saanut tehtäviä tehtyä loppuun, en ollut ollenkaan eturivin tyttö vaikka otin koulun vakavasti. Suoriuduin lopulta keskinkertaisesti varmaan osittain myös hyvän käytökseni ansiosta. Opettajat pitivät minusta.
Viimeistään peruskoulun jälkeen joutuessani toiselle paikkakunnalle amikseen ja ensirakkauteni eron jälkeen sairastuin masennukseen. 2000-luvun alkupuolella teininä kukaan ei edes tiennyt sellaisesta sairaudesta. En minäkään. Kirjoitin päiväkirjaani “kuka edes kiinnostaisi kuunnella tällaisen teinin turhia murheita”. Äitini oli juuri saanut sairausdiagnoosin syövästä.
Silloin paremman väen lapset työskentelivät siisteissä sisätöissä kaupassa tai hesessä. Oma unelmaduunini olikin kauan päästä Hesburgeriin, jossa suoritin TET-harjoittelun. En koskaan päässyt.
Kun pohdin koulunkäyntiäni, olin varsinainen -jollen pinko- niin ainakin suorittaja. Tieto ei pysynyt päässäni ja opiskelin ulkoa koe-aluetta lukien hulluna viimeiset päivät ennen koetta. Pinkona minua ei koskaan pidetty koska en osannut tunneilla vastata tai saanut tehtäviä tehtyä loppuun, en ollut ollenkaan eturivin tyttö vaikka otin koulun vakavasti. Suoriuduin lopulta keskinkertaisesti varmaan osittain myös hyvän käytökseni ansiosta. Opettajat pitivät minusta.
Viimeistään peruskoulun jälkeen joutuessani toiselle paikkakunnalle amikseen ja ensirakkauteni eron jälkeen sairastuin masennukseen. 2000-luvun alkupuolella teininä kukaan ei edes tiennyt sellaisesta sairaudesta. En minäkään. Kirjoitin päiväkirjaani “kuka edes kiinnostaisi kuunnella tällaisen teinin turhia murheita”. Äitini oli juuri saanut sairausdiagnoosin syövästä.
Tietokoneita ei ollut kuin koulun kirjastossa välitunniksi, ja jono niihin sen mukainen. Tietoa ei niin vain haettu googlesta.
Koulunkäynti oli parhautta, yleisaineissa menestyin koska ammattikoulussa ne olivat yläasteen asioiden kertausta.
Ensi kertaa en omannut harrastuksia vaikka poljin kouluun 7km suuntaansa ja kävin sitten lenkillä. Fyysiset harrastukset olivat aina suuri osa identiteettiäni ja puolen vuoden jälkeen kotipaikkakunnalle muuttaessa aloin spurtin; kävin bussilla Turusta Raisiossa hiphop-, breakdance-, salsa- ja showtanssitunneilla. Otin rinnalle aerobic-tyyppisiä bailatino ja kehonhuoltotunteja vatsaselkäpeppuineen.
Myöhemmin pyrin säästämään bussimatkakustannuksista pyöräilemällä matkat Raisioon.
Koska halusin pärjätä omin varoin ja suhteet äitiini eivät olleet hyvät, hankin työpaikan puhelinmyyjänä. Vihasin sitä joka sekunti.
Lopulta uskalsin hakea Kelasta tukea jotta työpaikka ei ollut enää välttämätön tae.
Tulin hyväksikäytetyksi siinä mielessä etten saanut senttiäkään palkkaa ja piittaamaton työnantaja uhkasi ilmoittaa Kelalle jolloin saisin karenssia. Sitä hän ei tehnyt ja siitä olen kiitollinen. Tuolloin olin optimistinen idealisti ja naiivi enkä toden totta tiennyt tosimaailman “oikeudenmukaisuudesta” tai työelämän säännöistä. En mm. käsittänyt että olin maksanut eläkettä ja työveroa jo sieltä 11-vuotiaasta vaikka ne alkoivat itseäni hyödyttää vasta parikymppisenä.
Työelämään valmistuessani ammattikoulussa olin jo saanut jalkaa oven väliin ja hienon paikan pääkaupunkiseudulta. Työyhteisö ei ollut helppo. Noin parikymmentä kauneudenhoitoalalla työskentelevää naista harjoittelijasta konkareihin takasi vahvan hierarkian. Jäin nuoren toimipaikkavastaavan tikunsilmään lopulta saaden mm. ikävää palautetta asiakkaiden ja työkavereiden silmien alla keskellä työpäivää. Olin 19 ja minun toivottiin pyrkivän näyttämään 30-vuotiaalta. Siviilissä olin kuitenkin masennuksen aallokossa enkä välittänyt pitää ulkonäöstäni huolta paitsi käymällä aktiivisesti sali-tunneilla.
Asuin kimppakämpässä nuoren ja menevän eestiläis-tytön kanssa. Tuolloin alkoivat uniongelmat. Olin monesti horroksessa ja kuin päihteen alaisena vähien yöunien tuloksena.
Asuin kimppakämpässä nuoren ja menevän eestiläis-tytön kanssa. Tuolloin alkoivat uniongelmat. Olin monesti horroksessa ja kuin päihteen alaisena vähien yöunien tuloksena.
Uudella asuinpaikkakunnallani ei juuri ollut ystäviä, samalla äidin tila oli kyseenalainen leikkauksien jälkeen ja hoitojen alettua. Purin kaiken tarmoni liikuntaan ja salista tuli sekä rakastaja että paras ystävä. Siellä oli turvallista.
Töihinmeno ahdisti ja pienellä kk-palkalla tein silti ylitöitä sillä teorialla, että olin niin paljon muita huonompi ja hitaampi. Työpaikkani Stockmann meni kiinni yhdeksältä mutta oli työpäiviä, jolloin lähdin iltakymmenen tai -yhdentoista aikaan.
Koska työelämän säännöt ja työsopimuksen tulkinnanvaraisuus vielä vieraita, minut voitiin heittää piakkoin Kontulan ostarin yksikköön, jossa toimipaikkavastaava oli kärkäs. Hän informoi heti ketjun omistajalle kun asiakas ei halunnut minulle, koska olin niin nuori.
Lopulta kaikki asiat jokaisella elämän sektorilla alkoivat kaatua niskaan ja kysyin itseltäni; mitä todella haluaisin jos kuolema on toisessa vaakakupissa?
Otin selvää alanvaihdosta ja opiskelumahdollisuuksista toisessa unelmaduunissani uudessa kaupungissa ja aloin lähettämään hakemuksia. Päädyin loppuunpalamisen kynnyksellä lapsuudenkotiini jouluksi. Oli yksi parhaita hetkiä nousta lumiseen pendolinoon Helsingin joulukuussa vaikka stressi tulevaisuuden epätietoisuudesta olikin takapiruna.
Töihinmeno ahdisti ja pienellä kk-palkalla tein silti ylitöitä sillä teorialla, että olin niin paljon muita huonompi ja hitaampi. Työpaikkani Stockmann meni kiinni yhdeksältä mutta oli työpäiviä, jolloin lähdin iltakymmenen tai -yhdentoista aikaan.
Koska työelämän säännöt ja työsopimuksen tulkinnanvaraisuus vielä vieraita, minut voitiin heittää piakkoin Kontulan ostarin yksikköön, jossa toimipaikkavastaava oli kärkäs. Hän informoi heti ketjun omistajalle kun asiakas ei halunnut minulle, koska olin niin nuori.
Lopulta kaikki asiat jokaisella elämän sektorilla alkoivat kaatua niskaan ja kysyin itseltäni; mitä todella haluaisin jos kuolema on toisessa vaakakupissa?
Otin selvää alanvaihdosta ja opiskelumahdollisuuksista toisessa unelmaduunissani uudessa kaupungissa ja aloin lähettämään hakemuksia. Päädyin loppuunpalamisen kynnyksellä lapsuudenkotiini jouluksi. Oli yksi parhaita hetkiä nousta lumiseen pendolinoon Helsingin joulukuussa vaikka stressi tulevaisuuden epätietoisuudesta olikin takapiruna.
Meni aina pitkälle kevääseen kun lukemattomien työnhaku-ilmoitusten ja yhteydenottojen jälkeen päädyin muuttamaan Tampereelle vailla mitään. Oli edullinen vuokra-asunto ja yksi ystävä paikkakuntalaisena. Aloitin Tamperelaisen postinjakamisella, olin -tuolloin nousevien- vuokra-firmojen listoilla ja työkkärissä asioin päivittäin. Pääsin harjoittelemaan suosittuun keskustan baariin, jonne olin laittanut hakemuksen ja halusin pestin todella! Samana päivänä lapsuudenystäväni sai lakin ja olin kotipaikkakunnalla laitteekseni hänen ja perheensä hiuskuontalot juhlakuntoon. Itselläni ei ollut juhlavaatteita, juhlissa häpesin itsetehdyssä mekossa. Oli suuri onnen tunne hypätä junaan ja pukea baarityöntekijän kauluspaita päälle. Rakastin työtä enkä istunut juhlaväen muottiin alkuunkaan.
Tuona kesänä tein töitä Mustalahden sataman kahvilassa ja Intin risteilijällä, baariplokkarina ja pääsin Särkänniemen pitseriaan, olin näistä riemuissani ja tein työni ilolla ja arvostaen.
Kun yliopstolle palaavat työkaverit lähtivät teilleen, pääsin vihdoin esihenkilön suosituksen myötä oppisopimusopintoihin Särkänniemen huippuhienoon ravintolaan. En tiennyt fine-dining:sta mitään mutta opin huomaamattani ja kantapään kautta tehden kaikki mahdolliset virheet. Jälleen olin haastavassa työyhteisössä. Tällä kertaa niin kirjaimellisesti opiskelijan roolissa etten ollut uhka työkavereille. Sen sijaan aloittelijamaisuuteni turhautti heitä.
Olin luonut muurit ympärilleni enkä edes odottanut että minua pyydettäisiin töidenjälkeisille. Sitä kun ravintolamaailmassa harrastettiin enemmän sääntönä kuin poikkeuksena.
Olin luonut muurit ympärilleni enkä edes odottanut että minua pyydettäisiin töidenjälkeisille. Sitä kun ravintolamaailmassa harrastettiin enemmän sääntönä kuin poikkeuksena.
Niinpä kukaan työkavereista ei tiennyt vierailuistani sairaalaan, saattaessani äitiä saattohoitokotiin ambulansissa ja lopulta äitini kuolemasta, jolloin samana työiltana kaadoin alkumaljan asiakkaamme syliin.
Minulla oli kova halu kuulua työyhteisöön ja tutustua heihin. Halusin myös että edes joku kiinnostuisi omasta elämästäni. Loppuviimein tulin torjutuksi mitä tulee yhteisiin rientoihin, joten otin ulkopuolisen roolin ja kävin salilla enemmän kuin koskaan. Oireilin ortorektisesti ja olisin varmasti menestynyt tuolloin urheilussa, mutta olin katseiden tavoittamattomissa. Kukaan ei nähnyt täydellisiä liikeratoja, kierto- ja hyppypotkuja tai rytmiikkaa jam-tunneilla. Julkisivussa olin nolla ja yksinkertaisten asioiden oppiminen työpaikalla ei ollut itsestäänselvää varsinkin kun tapanani oli tehdä asiat loppuunasti täydellisesti. Ajattelin että kaikki muut tekevät sääntöjen mukaan mutta paremmin ja nopeammin. Ihmettelin mikä minussa on vikana kun en pysty siihen mihin muut?
2,5 vuoden työssäolon jälkeen minulle soitettiin aika työterveyteen “alkutarkastukseen”. Emme päässeet alkua pidemmällä kysymysvyyhdissä kun hoitaja huolestui kuullessaan tilanteestani. En ollut mitenkään käsitellyt ainoan huoltajani kuolemaan, olin riitojen ja konfliktien sävyttämänä tyhjentänyt ja myynyt isoäitini kanssa lapsuudenkotini ja nyt kävin salilla yli 10h viikossa pakopaikkana todellisuudelta.
Hoitaja lähetti psykologille ja lääkärille. Pohdittiin ensi kerran masennuslääkitystä ja psykologin tapaamisesta ei juuri jäänyt muistikuvaa. Seuraava tapaaminen meni kuukausien päähän. Tuolloin oli liian myöhäistä.
lauantai 20. lokakuuta 2018
Öljybisnes for dummies
Otetaanpa lainaus Vihreiden periaateohjelmasta.
“Sen paremmin linnut kuin saasteetkaan eivät pysähdy rajalla...
Ihminen on osa luontoa ja siten täysin luonnosta riippuvainen. Emme selviydy ilman luontoa kuten yhteyttämistä, vedenpuhdistusta, pölytystä ja ravinteiden kiertoa.
Suojelemalla luontoa suojelemme itseämme.”
Jos et sisäistänyt äskeistä, lue uudestaan ja pysähdy ajattelemaan lukemaasi.
Aloitetaan alusta
Öljy on hiilivetyjen seos, fossiilinen polttoaine. Esihistorialliset kasvit ja meren eliöt ovat vuosikausien saatossa paineen ja kuumuuden alla muodostuneet nestemäisiksi ja kaasumaisiksi hiilivedyiksi. Öljy on kasautunut huokoisiin kiviin ja onkaloihin, joista se voidaan pumpata. (Fossiili: lat.fossus, tarkoittaa ylöskaivettua)
Raakaöljy sisältää typpeä, rikkiä ja vaihtelevasti hieman metalleja. Öljyn hyödyntämisestä ympäristölle aiheutuvat haitat johtuvat juuri hiilidioksidi-, rikkidioksidi-, typpioksidi- ja raskasmetallipäästöistä. Hiilidioksidi lämmittää ilmastoa, rikkidioksidi ja typpidioksidi happamoittavat maaperää.
Fossiilisten polttoaineiden polttamisen tuloksena happosateet vaikuttavat koko biodiversiteettiin, josta konkreettisena tuloksena; uimavesien levääntyminen vesien happamoitumisen seurauksena pH:n alentuessa, vesistöissä juuri pH:n lasku alle kuuden aiheuttaa kaloille lisääntymiskyvyttömyyttä sekä erityisesti kalkkikuoristen pienvesieliöiden kuten äyriäisten tuhoutumisen suoraan vaikuttaen koko ravintoketjuun.
Energialaitosten, liikenteen, teollisuuden, puunpolton ym.synnyttämät nk. antropogeeniset pienhiukkaset kulkeutuvat hengitysilman kautta kerääntyen ihmiseen. Tuloksena allergioiden, astman ja keuhkotautien lisääntymistä, hengitys- ja sydänsairaiden kuolleisuuden kasvua, sikiön kehityshäiriöitä, harmaakaihin muodostumista, anemiaa, maksasairauksia, pernan liikakasvua, -pahimmillaan mm.iho- ja keuhkosyövät… Tuoreimpana muistissa lienee vuoden 2006 Venäjän metsäpaloepisodi savujen kulkeuduttua itärajan takaa Suomeen.
Hiukkasten aiheuttamien lyhyt- ja pitkäaikaissairausten suora vaikutus kansantalouteen näkyy työkyvyttömyyden lisääntymisenä -jopa ennenaikaisena kuolemana. (hiukkastieto.fi, http://www.tekes.fi/julkaisut/Fine_Terveys.pdf)
Onko joku läheisesi sairastunut mainittuihin tauteihin? Pian on.
Jos vielä kysyt miksi juuri sinun pitäisi; on peiliin katsomisen paikka.
* * *
Modernin öljyjalostuksen juuret yltävä 1852 vuoden Etelä-Puolaan, jossa syntyi myös ensimmäinen öljykaivos. Yhdysvallat öljynjalostus saavutti 1859 Pennsylvaniassa.
Ensimmäiset muovit valmistettiin öljystä 150 vuotta sitten, jolloin materiaalia tosin kutsuttiin selluloidiksi. Mm. tästä valmistetut filmit mahdollistivat elokuvien katselun.
Öljy on uusiutumaton luonnonvara, jota käytetään tuhansin tavoin. Sillä lämmitetään rakennuksia, kuljetetaan asioita, tuotetaan materiaaleja ja tavaroita. Esimerkiksi ensimmäinen bensiinillä kulkeva auto keksittiin lähes 130 vuotta sitten, ja nykyisin liikkuminen on ruoan ja asumisen ohella merkittävimpiä yksittäisen ihmisen hiilijalanjäljen kasvattajia.
Öljyn jakotislauksessa voidaan erottaa eri kemikaaleja kuten bensiiniä, petrolia, bitumia ja parafiinia. Jalostettuja petrokemian tuotteita hyödynnetään muovien sekä maalien sidos- ja väriaineiden valmistuksessa. Öljyä käytetään paitsi ajoneuvojen liikuttamiseen myös niiden osien valmistukseen. Öljyä sisältävät niinikään kännyköiden- tietokoneiden- kodinkoneiden kuoret ja elintarvikkeiden pakkaukset.
Laivoissa, lentokoneissa ja suuremmissa lämpövoimaloissa käytetään raskaampaa polttoöljyä, joka on pienemmän kysynnän vuoksi edullisempaa.
* * *
Maavarat, joissa öljy on noussut maan pintaan oman paineen varaisesti, on käytetty loppuun ajat sitten. Niinpä öljy on nykyisin pumpattava maan uumenista.
Valtamerten pohjissa pesii edelleen mittavia öljyesiintymiä. Arktiksella alueella, pohjoisen napajään uumenissa sitä on arviolta 90 miljardia tynnyrillistä. Näitä varantoja öljy-yhtiöt himoitsevat.
Euroopan avaruusjärjestön (ESA) satelliittikuvien ja PIOMAS:n mallinnuksen( Pan-Arctic Ice Ocean Modeling and Assimilation System) pohjalta vielä kolme vuosikymmentä sitten arktista jäätä oli 16 855 kuutiota (min./year) kun vastaava luku 2013 on 3261 kuutiota(http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=YgiMBxaL19M). Olemme siis menettäneet kolme neljäsosaa kesäjään peitteestä ympäri Pohjoisnavan.
Pohjoisnavan jäämassat ovat paksuimmillaan 3 kilometriä ja peittävät suurimman osan Grönlantia. Sulaessaan valtamerien vedenpinta nousisi kuusi metriä. Vertailun vuoksi: merenpinta nousi koko 1900-luvun aikana 19 senttimetriä. Väestöliiton UNFPA:n raportin mukaan kotinsa joutuisi ennusteen toteutuessa 100 miljoonaa ihmistä.
Ei ole salaisuus sen pahemmin kuin kieltäminenkään että tähän on syynä fossiilisten polttoaineiden aiheuttama ilmastonmuutos
-päinvastoin hra M.Putkosen etc. näkemystä-
toisin sanoen ilmaston lämpeneminen. On siis turha väittää että “tää ei kuulu meille” tai “miks meidän pitäs kun nuokaan ei.” Ilmastokriisi on globaali ongelma. Se on suurempi kuin vallitseva velkakierre ja talouskriisi. Vastaavat argumentit ja väittelyt on käyty jo läpi ties monennenko kerran. Kun tiedettä ei käy enää kiistäminen, on käännetty onnettomuus onneksi. Tosin vain harvojen onneksi.
Arktisen jääpeitteiden sulaessa yhtiöt haluavat hyödyntää paljastuneet alueet uusien löydöksien pumppaamiseen.
Oravanpyörä on valmis: potentiaalisimmat öljyesiintymät löytyvät arktisten jäätiköiden alta -jäätikkö sulaa käytettävissä olevien fossiilisten luonnonvarojemme polttamisen seurauksena. Syntyy valtavien rahasummien ympäröimä bisnes, josta kaikki haluavat osansa, mutta kukaan ei halua ottaa vastuuta myöntämällä toimintaan sisältyvät valtavat riskit.
Öljyvarantoja eli neitseellisiä luonnonvaroja on siis käyttämättä ehkä mittaamattomampi määrä kuin osataan arvioidakaan. Pitkään povatun öljyn loppumisen sijaan ongelmana onkin se, että öljyä on liikaa, eikä ilmasto kestä sen kaiken polttamista.
Sauli Niinistö kuvasi ongelmaa hyvin valtiopäivien avajaisissa: “Nyt kun fossiilista energiaa tuntuu löytyneen jopa vuosisadaksi, murhe onkin siitä, että jos sen polttamista nykymalliin jatketaan, loppuukin elämä ennen öljyä.”
Suomi haluaa palan kakkua
Kiitos jäisen Itämeren, Suomella on erityisosaamista arktisissa olosuhteissa toimimisesta, kuten jäänmurrosta, telakkateollisuudesta ja viisikymmentä pakkasastetta kestävien hyttien valmistuksesta. Tänä syksynä valmistuneen Arktisen strategian mukaan Suomen visiona on olla “aktiivinen ja vastuullinen arktinen toimija”. Strategiassa arktisella alueella viitataan napapiirin pohjoispuolisiin alueisiin.
Strategiassa luvataankin ylevästi, että Suomi yhdistää toiminnassaan taloudellisen hyödyn ja vastuun arktisen alueen ympäristöstä. Meistä on määrä tulla kestävän kehityksen edelläkävijä alueella. Samalla hehkutetaan Suomelle kasvumahdollisuuksia niin meri- ja kaivosteollisuudessa kuin liikenteessä ja energia-alalla.
Niin, energia-alalla. Arktisella alueella tällä viitataan nimenomaan öljy- ja kaasuvarantojen hyödyntämiseen. Yhdysvaltojen geologisen tutkimuskeskuksen mukaan 13 prosenttia löytämättömistä öljyvaroista ja 30 prosenttia maakaasusta sijaitsee arktisella alueella.
Strategian mukaan Suomella on rooli lähinnä energia-alan infrastruktuurin rakentamisessa. Öljynporauslauttojen suojeluun tarvitaan jäänmurtajia, mutta myös satamissa, kuljetuksissa, sähkö- ja tieverkoissa ja muiden teollisuuden rakenteiden pystyttämisessä kaivataan suomalaista osaamista. Myös öljyvarojen hyödyntämiseen liittyvien riskien tunnistamista ja arvioimista ennakkoon korostetaan. Suurimpana riskinä nähdään öljyonnettomuudet.
Tämä hyvä. Jos suomalaista osaamista voidaan käyttää öljykatastrofin ennaltaehkäisyyn, niin hyvä niin. Kaikkein suurimman riskin, ilmastonmuutoksen, tunnistaminen on kuitenkin jäänyt strategian tekijöiltä puolitiehen. Jos toimisimme johdonmukaisesti, kieltäytyisimme kaikesta ilmastonmuutosta edistävästä toiminnasta, mukaan lukien paljon puhutusta Arctia Shippingin yhteistyöstä Shellin kanssa yhtiön öljynporauslauttojen suojelussa. Nyt Suomi yrittää sekä syödä kakun että säästää sen.
* * *
Nosto: “Nämä kaksi päämäärää eivät ole ristiriidassa eivätkä toisiaan pois sulkevia, kunhan taloudellinen kehitys tapahtuu ympäristön toiminnalle asettamien reunaehtojen puitteissa ja yhteisöjen kannalta kestävällä tavalla herkillä arktisilla alueilla.” - Suomen Arktinen strategia taloudellisen toiminnan ja ympäristönsuojelun yhdistämisestä Arktiksella.
* * *
Totuus on, että vaikka osaamista olisi kuinka, Suomikaan ei voi estää öljyonnettomuuksia. Onnettomuus on vain ajan kysymys, ja yksikin öljykatastrofi on herkälle arktiselle alueelle kohtalokas. Tehokas öljyntorjunta Arktiksen rankoissa olosuhteissa on suuronnettomuuden sattuessa nykytekniikalla mahdotonta.
Ei ole mikään ihme, että Arktiksesta tuli tänä syksynä kuuma poliittinen kiistakapula. Greenpeace-aktivistien pidätys Venäjällä sekä Heidi Hautalan ja Arctia Shippingin ympärillä pyörinyt rikosilmoituskohu ovat varmistaneet, että aiheesta puhutaan enemmän kuin koskaan, ja Arktisen strategian epämääräiset muotoilut antavat tehokkaasti aihetta tulkintakiistoille.
Yksi yleisimmistä argumenteista olla mukana arktisessa öljynporauksessa on “joka tapauksessa” -argumentti. Muut maat poraavat öljyä joka tapauksessa, joten on parempi että Suomi on mukana osaamisellaan. Mutta kysymys kuuluukin, miksi juuri valtio-omisteisen yhtiön, jäänmurtajayhtiö Arctia Shippingin, on oltava veronmaksajien varoilla pistämässä näppinsä peliin. Juuri valtionyhtiön pitäisi voida ajatella pidemmälle, kun sekä lyhyen että pitkän aikavälin riskit ovat enemmän kuin selvät.
Toisten mukaan Suomen ympäristöosaamista tarvittavan paikalla, koska teollisuuden on voitava hyödyntää Arktisen toiminnan mahdollisuudet. Tämän argumentin mukaan Suomi jää jälkeen globaalissa kilpailussa, jos se jättäytyy pois Arktiksella.
Mitä suomalaiset alukset siellä sitten tekevät Arktiksella? (Risto Makkosen kertoman pohjalta -Yle Ajantasa )
Jäänmurtajat pitävät huolta etteivät jäät häiritse öljynporauslautan toimintaa. Ne ovat potkureidensa ansiosta hyvin ketteriä. Vaikka koko miehistö on suomalaisia, on viimeinen sana Shellin, joka on vuokrannut alukset. Myös läpi kesän tehdään muun muassa pohjatutkimuksia, joista Shell ei juuri anna tietoa.
“Ohjasiko Hautala Arctia Shipping -yhtiötä yli valtuuksiensa vai ei? Kysymys on absurdi. Arctian ohjaukseen olisi kaivattu paljon tiukempaa otetta. Kun valtion omistama yhtiö suunnittelee ilmastoa tuhoavaa bisnestä, omistajaohjauksesta vastaavan ministerin pitää lyödä nyrkki pöytään ja ilmoittaa ”Ei käy!”.” -Minna Suihkonen sivustolla ilmastovanhemmat.fi http://ilmastovanhemmat.fi/tiukempaa-omistajaohjausta-kiitos/
----------------------
Turhan öljyn riskibisnes
“Sen paremmin linnut kuin saasteetkaan eivät pysähdy rajalla. Ihminen on osa luontoa ja siten täysin luonnosta riippuvainen. Emme selviydy ilman
luontoa, kuten yhteyttämistä, veden puhdistusta, pölytystä ja ravinteiden kiertoa.
Suojelemalla luontoa suojelemme itseämme.”
Lähde: Vihreiden periaateohjelma https://www.vihreat.fi/vastuu-vapaus-valittaminen
“Nämä kaksi päämäärää [talous ja ympäristönsuojelu] eivät ole ristiriidassa eivätkä toisiaan pois sulkevia” - Suomen Arktinen strategia taloudellisen toiminnan ja ympäristönsuojelun yhdistämisestä Arktiksella.
Öljybisnes for dummies
Vielä 1970-luvulla luultiin, että maailmantalous kaatuu öljyn loppumiseen. Ilmastonmuutos muutti kuitenkin koko pelin. Tunnetuissa öljyesiintymissä on polttoainetta viisinkertaisesti niin paljon kuin voimme koskaan käyttää.
Arktiksella alueella pesii kuitenkin edelleen mittavia öljy- ja kaasuesiintymiä. Pohjoisen napajään uumenissa öljyä on arviolta 90 miljardia tynnyrillistä eli noin kolmen vuoden koko maailman öljynkulutusta vastaava määrä.
Yhdysvaltojen geologisen tutkimuskeskuksen mukaan seitsemäsosa löytämättömistä öljyvaroista sekä kolmasosa maakaasusta sijaitsee arktisella alueella.
Näitä varantoja öljy-yhtiöt himoitsevat. Nyt ne myös pääsevät niihin käsiksi, kiitos arktisen jääpeitteen sulamisen.
Oravanpyörä on valmis. Mitä enemmän jäätikkö sulaa, sitä enemmän uutta öljyä löytyy ilmastoa lämmittämään. Syntyy valtavien rahasummien ympäröimä bisnes, josta kaikki haluavat osansa.
– Nyt kun fossiilista energiaa tuntuu löytyneen jopa vuosisadaksi, murhe onkin siitä, että jos sen polttamista nykymalliin jatketaan, loppuukin elämä ennen öljyä, tasavallan presidentti Sauli Niinistö kuvasi valtiopäivien avajaisissa.
Suomi haluaa palan kakkua
Kiitos jäisen Itämeren, Suomella on erityisosaamista arktisissa olosuhteissa toimimisesta, kuten jäänmurrosta, telakkateollisuudesta ja viisikymmentä pakkasastetta kestävien hyttien valmistuksesta. Tänä syksynä valmistuneen Arktisen strategian mukaan Suomen visiona on olla “aktiivinen ja vastuullinen arktinen toimija” napaapiirin pohjoispuolisilla alueilla.
Strategiassa luvataan ylevästi, että Suomi yhdistää toiminnassaan taloudellisen hyödyn ja vastuun arktisen alueen ympäristöstä. Meistä on määrä tulla kestävän kehityksen edelläkävijä alueella. Samalla hehkutetaan Suomelle kasvumahdollisuuksia niin meri- ja kaivosteollisuudessa kuin liikenteessä ja energia-alalla.
Strategian mukaan Suomella on rooli lähinnä energia-alan infrastruktuurin rakentamisessa. Meillä ei ole merialueita, joten emme pääse käsiksi öljy- ja kaasuvarantoihin.
Öljynporauslauttojen suojeluun tarvitaan jäänmurtajia, mutta myös satamissa, kuljetuksissa, sähkö- ja tieverkoissa ja muiden teollisuuden rakenteiden pystyttämisessä kaivataan suomalaista osaamista.
Suomen omistamat Arctia Shippingin jäänmurtajat harjoittelevat avustamalla Shelliä arktisen alueen öljynporauksessa. Ne pitävät huolta, etteivät jäät häiritse öljynporauslautan toimintaa. Vaikka alusten koko miehistö on suomalaisia, on viimeinen sana Shellin, joka on vuokrannut alukset.
Arktisen strategian riskianalyysi on puutteellinen. Suurimpana riskinä nähdään öljyonnettomuudet, vaikka pitkällä tähtäimellä ilmastonmuutoksen seuraukset ovat huomattavasti karmivammat.
Jos toimisimme johdonmukaisesti, kieltäytyisimme kaikesta ilmastonmuutosta edistävästä toiminnasta, mukaan lukien Arctia Shippingin yhteistyöstä Shellin kanssa. Nyt Suomi yrittää sekä syödä kakun että säästää sen.
Talous ja ympäristönsuojelu “eivät ole ristiriidassa eivätkä toisiaan pois sulkevia, kunhan taloudellinen kehitys tapahtuu ympäristön toiminnalle asettamien reunaehtojen puitteissa ja yhteisöjen kannalta kestävällä tavalla herkillä arktisilla alueilla”, strategiassa maalaillaan.
Totuus on, että vaikka osaamista olisi kuinka, Suomikaan ei voi estää öljyonnettomuuksia. Onnettomuus on vain ajan kysymys, ja yksikin öljykatastrofi on herkälle arktiselle alueelle kohtalokas. Tehokas öljyntorjunta Arktiksen rankoissa olosuhteissa on suuronnettomuuden sattuessa nykytekniikalla mahdotonta.
Arktis puhuttaa enemmän kuin koskaan
Ei ole mikään ihme, että Arktiksesta tuli tänä syksynä kuuma poliittinen kiistakapula. Greenpeace-aktivistien pidätys Venäjällä sekä Heidi Hautalan ja Arctia Shippingin ympärillä pyörinyt rikosilmoituskohu ovat varmistaneet, että aiheesta puhutaan enemmän kuin koskaan, ja Arktisen strategian epämääräiset muotoilut antavat tehokkaasti aihetta tulkintakiistoille.
Yksi yleisimmistä argumenteista olla mukana arktisessa öljynporauksessa on “joka tapauksessa” -argumentti. Muut maat poraavat öljyä joka tapauksessa, joten on parempi että Suomi on mukana osaamisellaan.
Mutta kysymys kuuluukin, miksi juuri valtio-omisteisen yhtiön, jäänmurtajayhtiö Arctia Shippingin, on pistettävä näppinsä peliin. Juuri valtionyhtiön pitäisi voida ajatella pidemmälle, kun sekä lyhyen että pitkän aikavälin riskit ovat enemmän kuin selvät.
Mahdollisen ympäristöonnettomuuden korvausriskit voisivat olla suunnattomat. Jos Arctia Shipping on osallisena onnettomuudessa, se voi joutua tuottamukselliseen korvausvelvollisuuteen.
Tällöin korvausvelvollisuus lankeaisi käytännössä valtiolle. Summat eivät ole pieniä: esimerkiksi British Petroleumin Meksikonlahden onnettomuudessa yhtiö joutui maksamaan Yhdysvalloille miljardiluokan korvaukset, sakot ja puhdistuskulut.
“Sen paremmin linnut kuin saasteetkaan eivät pysähdy rajalla...
Ihminen on osa luontoa ja siten täysin luonnosta riippuvainen. Emme selviydy ilman luontoa kuten yhteyttämistä, vedenpuhdistusta, pölytystä ja ravinteiden kiertoa.
Suojelemalla luontoa suojelemme itseämme.”
Jos et sisäistänyt äskeistä, lue uudestaan ja pysähdy ajattelemaan lukemaasi.
Aloitetaan alusta
Öljy on hiilivetyjen seos, fossiilinen polttoaine. Esihistorialliset kasvit ja meren eliöt ovat vuosikausien saatossa paineen ja kuumuuden alla muodostuneet nestemäisiksi ja kaasumaisiksi hiilivedyiksi. Öljy on kasautunut huokoisiin kiviin ja onkaloihin, joista se voidaan pumpata. (Fossiili: lat.fossus, tarkoittaa ylöskaivettua)
Raakaöljy sisältää typpeä, rikkiä ja vaihtelevasti hieman metalleja. Öljyn hyödyntämisestä ympäristölle aiheutuvat haitat johtuvat juuri hiilidioksidi-, rikkidioksidi-, typpioksidi- ja raskasmetallipäästöistä. Hiilidioksidi lämmittää ilmastoa, rikkidioksidi ja typpidioksidi happamoittavat maaperää.
Fossiilisten polttoaineiden polttamisen tuloksena happosateet vaikuttavat koko biodiversiteettiin, josta konkreettisena tuloksena; uimavesien levääntyminen vesien happamoitumisen seurauksena pH:n alentuessa, vesistöissä juuri pH:n lasku alle kuuden aiheuttaa kaloille lisääntymiskyvyttömyyttä sekä erityisesti kalkkikuoristen pienvesieliöiden kuten äyriäisten tuhoutumisen suoraan vaikuttaen koko ravintoketjuun.
Energialaitosten, liikenteen, teollisuuden, puunpolton ym.synnyttämät nk. antropogeeniset pienhiukkaset kulkeutuvat hengitysilman kautta kerääntyen ihmiseen. Tuloksena allergioiden, astman ja keuhkotautien lisääntymistä, hengitys- ja sydänsairaiden kuolleisuuden kasvua, sikiön kehityshäiriöitä, harmaakaihin muodostumista, anemiaa, maksasairauksia, pernan liikakasvua, -pahimmillaan mm.iho- ja keuhkosyövät… Tuoreimpana muistissa lienee vuoden 2006 Venäjän metsäpaloepisodi savujen kulkeuduttua itärajan takaa Suomeen.
Hiukkasten aiheuttamien lyhyt- ja pitkäaikaissairausten suora vaikutus kansantalouteen näkyy työkyvyttömyyden lisääntymisenä -jopa ennenaikaisena kuolemana. (hiukkastieto.fi, http://www.tekes.fi/julkaisut/Fine_Terveys.pdf)
Onko joku läheisesi sairastunut mainittuihin tauteihin? Pian on.
Jos vielä kysyt miksi juuri sinun pitäisi; on peiliin katsomisen paikka.
* * *
Modernin öljyjalostuksen juuret yltävä 1852 vuoden Etelä-Puolaan, jossa syntyi myös ensimmäinen öljykaivos. Yhdysvallat öljynjalostus saavutti 1859 Pennsylvaniassa.
Ensimmäiset muovit valmistettiin öljystä 150 vuotta sitten, jolloin materiaalia tosin kutsuttiin selluloidiksi. Mm. tästä valmistetut filmit mahdollistivat elokuvien katselun.
Öljy on uusiutumaton luonnonvara, jota käytetään tuhansin tavoin. Sillä lämmitetään rakennuksia, kuljetetaan asioita, tuotetaan materiaaleja ja tavaroita. Esimerkiksi ensimmäinen bensiinillä kulkeva auto keksittiin lähes 130 vuotta sitten, ja nykyisin liikkuminen on ruoan ja asumisen ohella merkittävimpiä yksittäisen ihmisen hiilijalanjäljen kasvattajia.
Öljyn jakotislauksessa voidaan erottaa eri kemikaaleja kuten bensiiniä, petrolia, bitumia ja parafiinia. Jalostettuja petrokemian tuotteita hyödynnetään muovien sekä maalien sidos- ja väriaineiden valmistuksessa. Öljyä käytetään paitsi ajoneuvojen liikuttamiseen myös niiden osien valmistukseen. Öljyä sisältävät niinikään kännyköiden- tietokoneiden- kodinkoneiden kuoret ja elintarvikkeiden pakkaukset.
Laivoissa, lentokoneissa ja suuremmissa lämpövoimaloissa käytetään raskaampaa polttoöljyä, joka on pienemmän kysynnän vuoksi edullisempaa.
* * *
Maavarat, joissa öljy on noussut maan pintaan oman paineen varaisesti, on käytetty loppuun ajat sitten. Niinpä öljy on nykyisin pumpattava maan uumenista.
Valtamerten pohjissa pesii edelleen mittavia öljyesiintymiä. Arktiksella alueella, pohjoisen napajään uumenissa sitä on arviolta 90 miljardia tynnyrillistä. Näitä varantoja öljy-yhtiöt himoitsevat.
Euroopan avaruusjärjestön (ESA) satelliittikuvien ja PIOMAS:n mallinnuksen( Pan-Arctic Ice Ocean Modeling and Assimilation System) pohjalta vielä kolme vuosikymmentä sitten arktista jäätä oli 16 855 kuutiota (min./year) kun vastaava luku 2013 on 3261 kuutiota(http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=YgiMBxaL19M). Olemme siis menettäneet kolme neljäsosaa kesäjään peitteestä ympäri Pohjoisnavan.
Pohjoisnavan jäämassat ovat paksuimmillaan 3 kilometriä ja peittävät suurimman osan Grönlantia. Sulaessaan valtamerien vedenpinta nousisi kuusi metriä. Vertailun vuoksi: merenpinta nousi koko 1900-luvun aikana 19 senttimetriä. Väestöliiton UNFPA:n raportin mukaan kotinsa joutuisi ennusteen toteutuessa 100 miljoonaa ihmistä.
Ei ole salaisuus sen pahemmin kuin kieltäminenkään että tähän on syynä fossiilisten polttoaineiden aiheuttama ilmastonmuutos
-päinvastoin hra M.Putkosen etc. näkemystä-
toisin sanoen ilmaston lämpeneminen. On siis turha väittää että “tää ei kuulu meille” tai “miks meidän pitäs kun nuokaan ei.” Ilmastokriisi on globaali ongelma. Se on suurempi kuin vallitseva velkakierre ja talouskriisi. Vastaavat argumentit ja väittelyt on käyty jo läpi ties monennenko kerran. Kun tiedettä ei käy enää kiistäminen, on käännetty onnettomuus onneksi. Tosin vain harvojen onneksi.
Arktisen jääpeitteiden sulaessa yhtiöt haluavat hyödyntää paljastuneet alueet uusien löydöksien pumppaamiseen.
Oravanpyörä on valmis: potentiaalisimmat öljyesiintymät löytyvät arktisten jäätiköiden alta -jäätikkö sulaa käytettävissä olevien fossiilisten luonnonvarojemme polttamisen seurauksena. Syntyy valtavien rahasummien ympäröimä bisnes, josta kaikki haluavat osansa, mutta kukaan ei halua ottaa vastuuta myöntämällä toimintaan sisältyvät valtavat riskit.
Öljyvarantoja eli neitseellisiä luonnonvaroja on siis käyttämättä ehkä mittaamattomampi määrä kuin osataan arvioidakaan. Pitkään povatun öljyn loppumisen sijaan ongelmana onkin se, että öljyä on liikaa, eikä ilmasto kestä sen kaiken polttamista.
Sauli Niinistö kuvasi ongelmaa hyvin valtiopäivien avajaisissa: “Nyt kun fossiilista energiaa tuntuu löytyneen jopa vuosisadaksi, murhe onkin siitä, että jos sen polttamista nykymalliin jatketaan, loppuukin elämä ennen öljyä.”
Suomi haluaa palan kakkua
Kiitos jäisen Itämeren, Suomella on erityisosaamista arktisissa olosuhteissa toimimisesta, kuten jäänmurrosta, telakkateollisuudesta ja viisikymmentä pakkasastetta kestävien hyttien valmistuksesta. Tänä syksynä valmistuneen Arktisen strategian mukaan Suomen visiona on olla “aktiivinen ja vastuullinen arktinen toimija”. Strategiassa arktisella alueella viitataan napapiirin pohjoispuolisiin alueisiin.
Strategiassa luvataankin ylevästi, että Suomi yhdistää toiminnassaan taloudellisen hyödyn ja vastuun arktisen alueen ympäristöstä. Meistä on määrä tulla kestävän kehityksen edelläkävijä alueella. Samalla hehkutetaan Suomelle kasvumahdollisuuksia niin meri- ja kaivosteollisuudessa kuin liikenteessä ja energia-alalla.
Niin, energia-alalla. Arktisella alueella tällä viitataan nimenomaan öljy- ja kaasuvarantojen hyödyntämiseen. Yhdysvaltojen geologisen tutkimuskeskuksen mukaan 13 prosenttia löytämättömistä öljyvaroista ja 30 prosenttia maakaasusta sijaitsee arktisella alueella.
Strategian mukaan Suomella on rooli lähinnä energia-alan infrastruktuurin rakentamisessa. Öljynporauslauttojen suojeluun tarvitaan jäänmurtajia, mutta myös satamissa, kuljetuksissa, sähkö- ja tieverkoissa ja muiden teollisuuden rakenteiden pystyttämisessä kaivataan suomalaista osaamista. Myös öljyvarojen hyödyntämiseen liittyvien riskien tunnistamista ja arvioimista ennakkoon korostetaan. Suurimpana riskinä nähdään öljyonnettomuudet.
Tämä hyvä. Jos suomalaista osaamista voidaan käyttää öljykatastrofin ennaltaehkäisyyn, niin hyvä niin. Kaikkein suurimman riskin, ilmastonmuutoksen, tunnistaminen on kuitenkin jäänyt strategian tekijöiltä puolitiehen. Jos toimisimme johdonmukaisesti, kieltäytyisimme kaikesta ilmastonmuutosta edistävästä toiminnasta, mukaan lukien paljon puhutusta Arctia Shippingin yhteistyöstä Shellin kanssa yhtiön öljynporauslauttojen suojelussa. Nyt Suomi yrittää sekä syödä kakun että säästää sen.
* * *
Nosto: “Nämä kaksi päämäärää eivät ole ristiriidassa eivätkä toisiaan pois sulkevia, kunhan taloudellinen kehitys tapahtuu ympäristön toiminnalle asettamien reunaehtojen puitteissa ja yhteisöjen kannalta kestävällä tavalla herkillä arktisilla alueilla.” - Suomen Arktinen strategia taloudellisen toiminnan ja ympäristönsuojelun yhdistämisestä Arktiksella.
* * *
Totuus on, että vaikka osaamista olisi kuinka, Suomikaan ei voi estää öljyonnettomuuksia. Onnettomuus on vain ajan kysymys, ja yksikin öljykatastrofi on herkälle arktiselle alueelle kohtalokas. Tehokas öljyntorjunta Arktiksen rankoissa olosuhteissa on suuronnettomuuden sattuessa nykytekniikalla mahdotonta.
Ei ole mikään ihme, että Arktiksesta tuli tänä syksynä kuuma poliittinen kiistakapula. Greenpeace-aktivistien pidätys Venäjällä sekä Heidi Hautalan ja Arctia Shippingin ympärillä pyörinyt rikosilmoituskohu ovat varmistaneet, että aiheesta puhutaan enemmän kuin koskaan, ja Arktisen strategian epämääräiset muotoilut antavat tehokkaasti aihetta tulkintakiistoille.
Yksi yleisimmistä argumenteista olla mukana arktisessa öljynporauksessa on “joka tapauksessa” -argumentti. Muut maat poraavat öljyä joka tapauksessa, joten on parempi että Suomi on mukana osaamisellaan. Mutta kysymys kuuluukin, miksi juuri valtio-omisteisen yhtiön, jäänmurtajayhtiö Arctia Shippingin, on oltava veronmaksajien varoilla pistämässä näppinsä peliin. Juuri valtionyhtiön pitäisi voida ajatella pidemmälle, kun sekä lyhyen että pitkän aikavälin riskit ovat enemmän kuin selvät.
Toisten mukaan Suomen ympäristöosaamista tarvittavan paikalla, koska teollisuuden on voitava hyödyntää Arktisen toiminnan mahdollisuudet. Tämän argumentin mukaan Suomi jää jälkeen globaalissa kilpailussa, jos se jättäytyy pois Arktiksella.
Mitä suomalaiset alukset siellä sitten tekevät Arktiksella? (Risto Makkosen kertoman pohjalta -Yle Ajantasa )
Jäänmurtajat pitävät huolta etteivät jäät häiritse öljynporauslautan toimintaa. Ne ovat potkureidensa ansiosta hyvin ketteriä. Vaikka koko miehistö on suomalaisia, on viimeinen sana Shellin, joka on vuokrannut alukset. Myös läpi kesän tehdään muun muassa pohjatutkimuksia, joista Shell ei juuri anna tietoa.
“Ohjasiko Hautala Arctia Shipping -yhtiötä yli valtuuksiensa vai ei? Kysymys on absurdi. Arctian ohjaukseen olisi kaivattu paljon tiukempaa otetta. Kun valtion omistama yhtiö suunnittelee ilmastoa tuhoavaa bisnestä, omistajaohjauksesta vastaavan ministerin pitää lyödä nyrkki pöytään ja ilmoittaa ”Ei käy!”.” -Minna Suihkonen sivustolla ilmastovanhemmat.fi http://ilmastovanhemmat.fi/tiukempaa-omistajaohjausta-kiitos/
----------------------
Turhan öljyn riskibisnes
“Sen paremmin linnut kuin saasteetkaan eivät pysähdy rajalla. Ihminen on osa luontoa ja siten täysin luonnosta riippuvainen. Emme selviydy ilman
luontoa, kuten yhteyttämistä, veden puhdistusta, pölytystä ja ravinteiden kiertoa.
Suojelemalla luontoa suojelemme itseämme.”
Lähde: Vihreiden periaateohjelma https://www.vihreat.fi/vastuu-vapaus-valittaminen
“Nämä kaksi päämäärää [talous ja ympäristönsuojelu] eivät ole ristiriidassa eivätkä toisiaan pois sulkevia” - Suomen Arktinen strategia taloudellisen toiminnan ja ympäristönsuojelun yhdistämisestä Arktiksella.
Öljybisnes for dummies
Vielä 1970-luvulla luultiin, että maailmantalous kaatuu öljyn loppumiseen. Ilmastonmuutos muutti kuitenkin koko pelin. Tunnetuissa öljyesiintymissä on polttoainetta viisinkertaisesti niin paljon kuin voimme koskaan käyttää.
Arktiksella alueella pesii kuitenkin edelleen mittavia öljy- ja kaasuesiintymiä. Pohjoisen napajään uumenissa öljyä on arviolta 90 miljardia tynnyrillistä eli noin kolmen vuoden koko maailman öljynkulutusta vastaava määrä.
Yhdysvaltojen geologisen tutkimuskeskuksen mukaan seitsemäsosa löytämättömistä öljyvaroista sekä kolmasosa maakaasusta sijaitsee arktisella alueella.
Näitä varantoja öljy-yhtiöt himoitsevat. Nyt ne myös pääsevät niihin käsiksi, kiitos arktisen jääpeitteen sulamisen.
Oravanpyörä on valmis. Mitä enemmän jäätikkö sulaa, sitä enemmän uutta öljyä löytyy ilmastoa lämmittämään. Syntyy valtavien rahasummien ympäröimä bisnes, josta kaikki haluavat osansa.
– Nyt kun fossiilista energiaa tuntuu löytyneen jopa vuosisadaksi, murhe onkin siitä, että jos sen polttamista nykymalliin jatketaan, loppuukin elämä ennen öljyä, tasavallan presidentti Sauli Niinistö kuvasi valtiopäivien avajaisissa.
Suomi haluaa palan kakkua
Kiitos jäisen Itämeren, Suomella on erityisosaamista arktisissa olosuhteissa toimimisesta, kuten jäänmurrosta, telakkateollisuudesta ja viisikymmentä pakkasastetta kestävien hyttien valmistuksesta. Tänä syksynä valmistuneen Arktisen strategian mukaan Suomen visiona on olla “aktiivinen ja vastuullinen arktinen toimija” napaapiirin pohjoispuolisilla alueilla.
Strategiassa luvataan ylevästi, että Suomi yhdistää toiminnassaan taloudellisen hyödyn ja vastuun arktisen alueen ympäristöstä. Meistä on määrä tulla kestävän kehityksen edelläkävijä alueella. Samalla hehkutetaan Suomelle kasvumahdollisuuksia niin meri- ja kaivosteollisuudessa kuin liikenteessä ja energia-alalla.
Strategian mukaan Suomella on rooli lähinnä energia-alan infrastruktuurin rakentamisessa. Meillä ei ole merialueita, joten emme pääse käsiksi öljy- ja kaasuvarantoihin.
Öljynporauslauttojen suojeluun tarvitaan jäänmurtajia, mutta myös satamissa, kuljetuksissa, sähkö- ja tieverkoissa ja muiden teollisuuden rakenteiden pystyttämisessä kaivataan suomalaista osaamista.
Suomen omistamat Arctia Shippingin jäänmurtajat harjoittelevat avustamalla Shelliä arktisen alueen öljynporauksessa. Ne pitävät huolta, etteivät jäät häiritse öljynporauslautan toimintaa. Vaikka alusten koko miehistö on suomalaisia, on viimeinen sana Shellin, joka on vuokrannut alukset.
Arktisen strategian riskianalyysi on puutteellinen. Suurimpana riskinä nähdään öljyonnettomuudet, vaikka pitkällä tähtäimellä ilmastonmuutoksen seuraukset ovat huomattavasti karmivammat.
Jos toimisimme johdonmukaisesti, kieltäytyisimme kaikesta ilmastonmuutosta edistävästä toiminnasta, mukaan lukien Arctia Shippingin yhteistyöstä Shellin kanssa. Nyt Suomi yrittää sekä syödä kakun että säästää sen.
Talous ja ympäristönsuojelu “eivät ole ristiriidassa eivätkä toisiaan pois sulkevia, kunhan taloudellinen kehitys tapahtuu ympäristön toiminnalle asettamien reunaehtojen puitteissa ja yhteisöjen kannalta kestävällä tavalla herkillä arktisilla alueilla”, strategiassa maalaillaan.
Totuus on, että vaikka osaamista olisi kuinka, Suomikaan ei voi estää öljyonnettomuuksia. Onnettomuus on vain ajan kysymys, ja yksikin öljykatastrofi on herkälle arktiselle alueelle kohtalokas. Tehokas öljyntorjunta Arktiksen rankoissa olosuhteissa on suuronnettomuuden sattuessa nykytekniikalla mahdotonta.
Arktis puhuttaa enemmän kuin koskaan
Ei ole mikään ihme, että Arktiksesta tuli tänä syksynä kuuma poliittinen kiistakapula. Greenpeace-aktivistien pidätys Venäjällä sekä Heidi Hautalan ja Arctia Shippingin ympärillä pyörinyt rikosilmoituskohu ovat varmistaneet, että aiheesta puhutaan enemmän kuin koskaan, ja Arktisen strategian epämääräiset muotoilut antavat tehokkaasti aihetta tulkintakiistoille.
Yksi yleisimmistä argumenteista olla mukana arktisessa öljynporauksessa on “joka tapauksessa” -argumentti. Muut maat poraavat öljyä joka tapauksessa, joten on parempi että Suomi on mukana osaamisellaan.
Mutta kysymys kuuluukin, miksi juuri valtio-omisteisen yhtiön, jäänmurtajayhtiö Arctia Shippingin, on pistettävä näppinsä peliin. Juuri valtionyhtiön pitäisi voida ajatella pidemmälle, kun sekä lyhyen että pitkän aikavälin riskit ovat enemmän kuin selvät.
Mahdollisen ympäristöonnettomuuden korvausriskit voisivat olla suunnattomat. Jos Arctia Shipping on osallisena onnettomuudessa, se voi joutua tuottamukselliseen korvausvelvollisuuteen.
Tällöin korvausvelvollisuus lankeaisi käytännössä valtiolle. Summat eivät ole pieniä: esimerkiksi British Petroleumin Meksikonlahden onnettomuudessa yhtiö joutui maksamaan Yhdysvalloille miljardiluokan korvaukset, sakot ja puhdistuskulut.
maanantai 10. syyskuuta 2018
Kiire kiire, aina myöhässä.
Keksin mielessäni tekosyitä aasta öö:hön raahatessa perässäni toisessa kädessä punaista vetolaukkua, niin ikään surrealistista olotilaa toisessa. Turhaan vakuuttelen että jos olisin löytänyt pyörän avaimen ajoissa; olisin ehtinyt sovitusti tulohaastatteluun lääkärille.
Jos osasto ei sijaitsisi kaikkein perimmäisessä rakennuksessa. Jos tänne ei olisi ylämäkeä. Jos minulla olisi pidemmät raajat ja enemmän energiaa.....
Elokuun viimeinen päivä. Noin puolitoista kuukautta sitten Tampereen mielenterveyshuollon koneisto heräsi kuin karhu uniltaan ja olin joutua Acutan kautta sisätauti-osastolle. Letkuihin, epäilemättä. Sinä hetkenä opin mitä tarkoittaa kun ihmisen terveydentila nähdään lukuina. Pakkohoidosta sanotaan seuraavasti:
Psykiatrian oppikirjassa esitetään, että aikuisen laihuushäiriöpotilaan hoito voidaan aloittaa tahdosta riippumattomana, jos kyseessä on henkeä uhkaava nälkiintymistila (painoindeksi alle 13 kg/m2 tai paino alle 30 kg), johon liittyy vakavia fyysisiä komplikaatioita tai psyykkisiä oireita, kuten itsetuhoisuutta, eikä potilas näe tilaansa todenmukaisena (Suokas ja Rissanen 2011). Yleensä hoidon alkuvaiheen toteuttaminen tahdosta riippumattomana riittää, koska potilaan näkemys hoidon tarpeesta tavallisesti muuttuu, kun vaikein nälkiintymistila on korjattu. M1-lähetteen kynnys on korkeampi potilaalla, jolla on krooninen syömishäiriö ja taustallaan useita hoitoyrityksiä, koska hoidon hyöty on todennäköisesti vähäisempi.
(lähde: http://pshp.fi/fi-FI/Ohjeet/Hoitoonpaasy)
Osastojaksoja on omassa historiassani jo parikin vuosilta 2013 ja -14. Silti paikka nyt tuntuu vieraalta. On hiljaista, missään ei liiku ketään. Ei edes hoitajia. Valaistus on pimeänä.
Istun odottamaan.
Lääkäri on tuttu. :Toiminut vuosia Yleispsykiatrian osastonlääkärinä ja osaa asiansa ilman tarvetta suuremmalle auktoriteetille.
Omahoitaja. Käytänteet; kyllähän minä ne tiedän.
Minnan tekemä kranssi vaahteranlehdistä vuosien takaa roikkuu seinällä samalla paikalla. Sama huone kuin aina. Huonekaveri makaa sängyssään ja tuttu laitoshuoltaja viimeistelee petipaikkaani. Jätän tavarat sängyn viereen. En pura niitä, vaikka tiedän etten ole lähdössä pitkään aikaan.
Tulevaisuus on nyt täällä ja tämän paikan käsissä. Olen siis sysännyt suuren vastuun terveydenhuollollemme, mutta en jaksa kantaa enää mitään.
Käsivarteni painavat, vaikka ne ovat vain valkoiset kuolleet kepit. Kantamiset on kannettu.
Selkä kipuilee rullaluistelusta ja painavista ostoskasseista. Alaselän pistely tuntuu ihanan oikealta kivulta.
http://pshp.fi/fi-FI/Toimipaikat/Tays_Keskussairaala/Hoitoyksikot/Yleissairaalapsykiatrian_osasto
Keksin mielessäni tekosyitä aasta öö:hön raahatessa perässäni toisessa kädessä punaista vetolaukkua, niin ikään surrealistista olotilaa toisessa. Turhaan vakuuttelen että jos olisin löytänyt pyörän avaimen ajoissa; olisin ehtinyt sovitusti tulohaastatteluun lääkärille.
Jos osasto ei sijaitsisi kaikkein perimmäisessä rakennuksessa. Jos tänne ei olisi ylämäkeä. Jos minulla olisi pidemmät raajat ja enemmän energiaa.....
Elokuun viimeinen päivä. Noin puolitoista kuukautta sitten Tampereen mielenterveyshuollon koneisto heräsi kuin karhu uniltaan ja olin joutua Acutan kautta sisätauti-osastolle. Letkuihin, epäilemättä. Sinä hetkenä opin mitä tarkoittaa kun ihmisen terveydentila nähdään lukuina. Pakkohoidosta sanotaan seuraavasti:
Psykiatrian oppikirjassa esitetään, että aikuisen laihuushäiriöpotilaan hoito voidaan aloittaa tahdosta riippumattomana, jos kyseessä on henkeä uhkaava nälkiintymistila (painoindeksi alle 13 kg/m2 tai paino alle 30 kg), johon liittyy vakavia fyysisiä komplikaatioita tai psyykkisiä oireita, kuten itsetuhoisuutta, eikä potilas näe tilaansa todenmukaisena (Suokas ja Rissanen 2011). Yleensä hoidon alkuvaiheen toteuttaminen tahdosta riippumattomana riittää, koska potilaan näkemys hoidon tarpeesta tavallisesti muuttuu, kun vaikein nälkiintymistila on korjattu. M1-lähetteen kynnys on korkeampi potilaalla, jolla on krooninen syömishäiriö ja taustallaan useita hoitoyrityksiä, koska hoidon hyöty on todennäköisesti vähäisempi.
(lähde: http://pshp.fi/fi-FI/Ohjeet/Hoitoonpaasy)
Osastojaksoja on omassa historiassani jo parikin vuosilta 2013 ja -14. Silti paikka nyt tuntuu vieraalta. On hiljaista, missään ei liiku ketään. Ei edes hoitajia. Valaistus on pimeänä.
Istun odottamaan.
Lääkäri on tuttu. :Toiminut vuosia Yleispsykiatrian osastonlääkärinä ja osaa asiansa ilman tarvetta suuremmalle auktoriteetille.
Omahoitaja. Käytänteet; kyllähän minä ne tiedän.
Minnan tekemä kranssi vaahteranlehdistä vuosien takaa roikkuu seinällä samalla paikalla. Sama huone kuin aina. Huonekaveri makaa sängyssään ja tuttu laitoshuoltaja viimeistelee petipaikkaani. Jätän tavarat sängyn viereen. En pura niitä, vaikka tiedän etten ole lähdössä pitkään aikaan.
Tulevaisuus on nyt täällä ja tämän paikan käsissä. Olen siis sysännyt suuren vastuun terveydenhuollollemme, mutta en jaksa kantaa enää mitään.
Käsivarteni painavat, vaikka ne ovat vain valkoiset kuolleet kepit. Kantamiset on kannettu.
Selkä kipuilee rullaluistelusta ja painavista ostoskasseista. Alaselän pistely tuntuu ihanan oikealta kivulta.
http://pshp.fi/fi-FI/Toimipaikat/Tays_Keskussairaala/Hoitoyksikot/Yleissairaalapsykiatrian_osasto
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)